Niin onnistumisia kuin vähän muutakin

Kukaan ei päässyt kuvaamaan, joten muutama vanha kuva mitä en ole muistaakseni julkaissut ennen.

Sunnuntain estetunti Ellillä:


 Mentiin aluksi pientä ristikkoa ravissa. Kun oltiin sitä hetki menty, tultiin sen lisäksi myös pieni pysty. Elli meni ristikkoa ihan mukavasti. Pystylle laukassa tullessa ei mennyt niin mallikkaasti. Kunnialla kuitenkin (tippumista lukuun ottamatta) menin tunnin loppuun.


Vanha kuva


Torstain tunti Martalla:


Tehtiin ensin vapaata ravi lämmittelyä ja laukannostoja. Martta tuntui tosi reippaalta. Sen jälkeen mentiin kolmea puomia pitkällä sivulla niin että väliin mahtui muutama laukka-askel. Sitten kolmesta puomista viimeinen nostettiin ristikoksi. Mentiin taas laukassa. Nostettiin lopulta yksitellen esteitä ylös niin, että lopuksi kaikki kolme olivat ristikoita. Omasta mielestäni tunti meni minun osaltani ihan kiitettävästi. Poni hyppäsi reippaasti ja mitään ongelmia ei ollut.

(www.senjaerika.blogspot.fi)

- Niina

Kommentit